Avioparileirit
Samassa Veneessä -avioparityö järjestää
Leirit pidetään pääasiassa Kansan Raamattuseuran toimintakeskuksissa luonnonkauniissa ympäristöissä.
Toimintakeskukset ovat erilaisia kooltaan sekä majoitus- ja palvelutasoltaan. Toisissa korostuu luonnossa patikoiminen ja erämaan läheisyys, toiset sijaitsevat lähellä asutuskeskuksia. Osassa leirejä on lapsille omaa ohjelmaa, osa on vain aikuisille.
Leirien sisältö ja muoto syntyy pitkälti vastuuparien omikseen kokemien teemojen ympärille. Toisilla leireillä on selkeä kohderyhmä tai teema, kuten uusparit tai avioon aikovat. Tällöin leirillä käsitellään yleisten aiheiden rinnalla erityisesti näitä teemoja. Toiset leirit ovat luonteeltaan yleisempiä.
Kaikilla leireillä on omat työskentelytapansa. Tavallisesti niitä ovat alustukset, yhteiskeskustelut, ryhmäkeskustelut, parityöskentelyt, tehtävärastit ym.
Kaikki työskentely ja omien asioiden jakaminen on vapaaehtoista. Kukin toimii omien rajojensa puitteista, eikä ketään painosteta asioiden jakamiseen.
Leirien arvomaailma lähtee kristillisestä ihmiskäsityksestä. Avioliitto on Jumalan asettama miehen ja naisen yhteiselämän muoto. Siitä kumpuaa puolisoiden tasavertaisuus ja kumppanuus, mikä on Samassa Veneessä -avioparityön peruslähtökohta. Leireillä ei esitellä osanottajien ammatteja, jolloin vältytään ammattien mukanaan tuomilta ennakkoasenteilta.
|