Kansan Raamattuseura    |    Sana-lehti    |    KirjaSana    |    Yhteystiedot    |    Palaute    
Ajankohtaista
Tapahtuu
Työmuodot
Avioparityön koordinaattori
Kohti kumppanuutta, ryhmäaineisto
Avioparileirit
Ilta Rakkaudelle
Solmuja parisuhteessa -kurssit
Vastuuparien koulutus
Seurakuntavierailut
Miks sä oot tollanen? - parisuhde enneagrammi
Tosielämää
Lähdettäiskö leirille?
Kriisin keskellä?
Seurakunnassa
Lukunurkka
Runonurkka
Linkkejä ja blogeja
Yhteystiedot

Samassa Veneessä -avioparityö

 

Samassa Veneessä –avioparityön  tavoite on, että perheet voisivat paremmin. Avioliitto, jossa ihminen kokee tulevansa hyväksytyksi ja kohdatuksi, auttaa häntä voimaan hyvin, vaikka elämässä muuten olisi vastoinkäymisiä ja kuormittavia tekijöitä.
 

Työn puitteissa järjestetään ja viikonlopputapahtumia Kansan Raamattuseuran toimintakeskuksissa sekä yhteistyössä eri kristillisten opistojen kanssa. on useita vuoden aikana eri paikkakunnilla.

 

Aviopareille järjestetään myös ohjelmallisia iltoja kuten -tapahtumia. Jotkut vapaaehtoiset vastuunkantajamme ovat myös kouluttautuneet ohjaajiksi ja järjestävät kursseja kotipaikkakunnallaan. Lisäksi työssä mukana olevat avioparit ovat mukana vastuunkantajina eri seurakuntien tapahtumissa.

 

Samassa Veneessä -avioparityön tukena on , jonka rukousten ja taloudellisen tuen varassa työ lepää. Samassa Veneessä -avioparityö on mukana myös :ssä. Se on Suomessa avioparityötä tekevien järjestöjen yhteinen koulutus- ja tiedotusorganisaatio.

Avioparityön koordinaattori

Olemme Anu ja Jukka Mattsson Asikkalasta. Anu toimii Samassa Veneessä –avioparityön koordinaattorina. Perheeseemme kuuluu kolme teini-ikäistä lasta.


Kohti kumppanuutta, ryhmäaineisto

Hyvässäkin liitossa on aina parantamisen varaa. Vaikeassa vaiheessa taas tarvitaan toivon näköaloja. Vertaistuki voi avata tietä eteenpäin. Juuri tätä varten Samassa Veneessä –avioparityö on tuottanut pienryhmille tarkoitetun  aineiston Kohti kumppanuutta.


Avioparileirit

Samassa Veneessä -avioparityö järjestää


Ilta Rakkaudelle

Ilta Rakkaudelle on rosoisen arkirakkauden juhla parisuhteen parhaaksi. Ilta tarjoaa arkijuhlan aviopareille amorin ja huumorin sävyttämässä ilmapiirissä, missä erilaisilla, eri elämänvaiheessa olevilla pareilla on tilaa hengittää.


Solmuja parisuhteessa -kurssit


Vastuuparien koulutus

Tammikuun pakkasilla Samassa Veneessä avioparityön vastuuparit kokoontuvat koulutukseen ja parisuhteen syventämisviikonloppuun Vivamoon. 

Syventävät teemat vaihtuvat vuosittain ja viikonlopusta on tullut tärkeä kohtaamispaikka koko tiimille


Seurakuntavierailut

Samassa veneessä -avioparityö tarjoaa seurakunnille osaamistaan ja apua avioparitapahtumien järjestämiseen.


Miks sä oot tollanen? - parisuhde enneagrammi


Tapahtumahaku

Mitä
Missä

Vapaa haku

Suurtapahtumat

  • Sanan Suvipäivät
  • Kirkastusjuhlat

    Tule mukaan

  •  
  • Mitä voin tehdä?
  •  
  • Tule mukaan

    Seurakuntapalvelut

  • Apostolien teot
  • Iltarukous-kiertue 2012

    Kansan Raamattuseura  PL 48  08101 Lohja | puh. 0207 681 610  fax. 0420 793 435