Tulella koeteltu

Liekkien loimotus näkyi kahdeksan kilometrin päähän. Kaikki paloi maan tasalle. Rauta suli lapioita ja rautakankia myöten. Siinä tuhoutui oma yritys – pariskunnan leipäpuu ja isän elämäntyö. Kuudennen sukupolven mylläri Erkki Jalo mietti, tähänkö se tarina loppuu.

Tuona paukkupakkaspäivänä helmikuussa 2001 Jalon Mylly Oy sijaitsi Enäjärvellä. Erkki Jalon isä – viidennen sukupolven mylläri – oli saanut soiton kyläläiseltä, joka kertoi nähneensä myllyn suunnassa liekkejä. Mies hälytti palokunnan ja soitti edelleen poikansa perheeseen.

– Vastasin puhelimeen varhain aamulla puoli viiden aikaan ja sanoin Erkille, että mylly palaa. Hän totesi rauhallisesti, luonteensa mukaan, että täytyy pistää paljon vaatteita päälle, koska ulkona on niin kylmä, myllärin vaimo Terhi Jalo kertoo.

Toimitusjohtaja lähti ajamaan kohti myllyä, viidentoista kilometrin päähän. Jo puolivälissä matkaa hän huomasi, miten liekit värittivät taivaanrantaa.

Palokunnan yksiköistä ainoastaan yksi pystyi lennättämään vettä. Muiden systeemit olivat jäätyneet.

Perillä kohtasi lohduton näky, lähes täydellinen tuho. Ihmeen kaupalla kuorma-auto säilyi korjauskelpoisena, koska se oli jätetty vain puoliksi katoksen alle. Kovassa pakkasessa ruiskutettu vesi jäätyi suojaksi sen päälle.

Toimittajat iskivät katastrofin hetkellä yrittäjän kimppuun kuin herhiläiset.

– He kysyivät, aionko jatkaa ja miten. Ihan niin kuin sillä hetkellä olisi voinut olla vastaus selvillä, Erkki Jalo huokaa.

– Halusin käsitellä asiaa niin nopeasti kuin se vain oli mahdollista, jotta traumaattinen kokemus tulisi puhuttua auki eikä jäisi painamaan mieliämme.

Kriisiryhmän tuella tulipalon aiheuttamaa tuhoa käsiteltiin kunkin näkökulmasta.

– Silloin huomasin, miten eri tavalla me tilanteessa toimimme. Esimerkiksi Erkin äiti otti tulipalon aikana paljon kuvia, mikä ei itselleni olisi tullut mieleenkään. Kuvat tulivat todella tarpeeseen, kun vakuutusyhtiöön tehtiin selontekoa.

Erkki Jalo sisäisti tunteiden tasolla menetyksen vasta useita päiviä tulipalon jälkeen.

– Asioin rautakaupassa ja tajusin siellä, ettei meille kerta kaikkiaan jäänyt edes lapioita. Sillä hetkellä tuli lohduton olo.

Myllyn raunioissa vilja kyti kaikkiaan kolme kuukautta – eli vielä toukokuussakin.

– Olimme etsineet kauan Enäjärveltä myllyn läheltä tonttia, johon rakentaisimme perheellemme kodin. Ihmettelin, miksi mikään kauppa ei onnistunut. Eikö nyt yhtä vapaata länttiä meille maaseudulta löydy? Jos tulipalon aikaan meillä olisi ollut rakennusprojekti meneillään, tuskin olisimme selvinneet siitä taloudellisesti, saati henkisesti, Terhi Jalo toteaa.

Myllyn vakuutukset oli onneksi laitettu ajan tasalle pari vuotta aiemmin. Ne takasivat toimeentulon, kun työpaikkaa ja tuotantoa ei enää ollut.

– Toisaalta oli onni, että kaikki meni. Jos jotain olisi jäänyt jäljelle, olisi pitänyt rakentaa vanhan päälle ja entisenlaista, yrittäjä toteaa.

Melko pian oli selvää, että Erkki Jalo tahtoi jatkaa elämäänsä nimenomaan myllärinä.

– Olen lukenut sukuni mylläreitten historiaa ja ymmärtänyt, että hekin ovat selvinneet kovista vastoinkäymisistä. On ollut kuolemaa ja konkurssia, mutta myllyt ovat pysyneet toiminnassa. Omalta osaltani olen tahtonut olla rakentaja.

Terhi ja Erkki Jalo päätyivät ostamaan Enäjärven naapurikylästä Liikkalasta vuonna 1938 rakennetun myllyrakennuksen, jonka kyläläiset olivat valmiita myymään. Seinässä luki ja lukee edelleen Vehnämylly.

Siellä tehtiin mittavat remontit. Vehnä- ja ruismylly rakennettiin uudestaan, myös viljan vastaanotto, varasto ja isot jauhosiilostot. Nykyaikainen lämpökeskus on valmistunut hiljattain.

– Tulipalon jälkeiset vuodet olivat erittäin työntäyteisiä. Asuimme viiden vuoden ajan vuokralla kaupalla pienissä tiloissa pienten lasten kanssa, eikä siellä ollut kodin tuntua. Myllyn rakennusmiehet tulivat meille syömään, joten pöydän ääressä oli joka päivä vähintään kymmenen henkeä. Usein aamuvarhaisella ajelin kyläkauppaan ostamaan pari kiloa lihaa. Stressi laukaisi minussa tulehdussairauden, joka on nyt onneksi saatu kuriin, Terhi Jalo sanoo.

– Lähinnä olen pitänyt isyystunteja eli pyrkinyt olemaan paikalla ainakin silloin, kun lasten aamutohinat ovat kiireisimmillään, hän naurahtaa.

Mylly työllistää yhden perheen ulkopuolisen työntekijän. Terhi Jalo vastaa papereista ja numeroista.

– Toiveena on, että tulevaisuudessa voisimme investoida luomukauratuotteisiin ja ehkä työllistää pari ihmistä lisää.

Vielä tällä hetkellä myllyn toiminta on yksinomaan Erkki Jalon ja tämän asiantuntijuuden varassa.

Pariskunta kohtasi aikanaan toisensa Lahdessa hengellisessä nuorten suurtapahtumassa.

– Ihastuin tummaan tyttöön, jolla oli surulliset silmät. Tuttujen kautta otin selville, kuka hän oli ja otin yhteyden, Erkki Jalo kertoo.

– Olin joskus käynyt Erkin mummolla ja ollut hoidossa Erkin kummitädillä, Terhi Jalo kertoo.

– Oikeastaan olin rukoillut, että löytäisin aviopuolison, jonka kautta saisin myös toimeentuloni. Minulle sopi oikein hyvin se, että ryhdyin myllärin puolisoksi. Tradenomin koulutuksen käytyäni myllyn talousasioiden hoito oli luontevaa.

Erkki Jalo oli tehnyt koko nuoruutensa töitä isänsä myllyssä – silloinkin, kun päätyö oli sahalla.

– Työnteko ”vieraalle” ei oikein sopinut minulle. Kun tukkeja vilisti silmien alla, en toisinaan voinut olla laskeskelematta, kuinka paljon se työantajalle toikaan rahaa, mies virnistää.

Terhi Jalo kuvaa puolisoaan innovatiiviseksi kehittäjäksi, joka saa nyt tehdä mieleistään työtä ja itsenäisiä päätöksiä yrityksensä tulevaisuuteen liittyen. Jalon Mylly Oy jauhaa täysin kotimaista lähiseudun viljaa, joka tulee käsittelyyn korkeintaan sadan kilometrin päästä. Vuosituotanto on noin miljoona kiloa. Suoramyyntipisteessä voi kuka tahansa käydä ostoksilla arkisin kello 8–16. Sieltä löytyy monipuolisesti erilaisia viljatuotteita, myös talkkunaa.

– Itse olen alkanut miettiä omaa kutsumustani vasta viime vuosina, kun siihen on vapautunut aikaa lasten vartuttua ja myllyn päästyä jaloilleen. Olen alkanut opiskella teologiaa. Pikkuhiljaa – koetellen – on vahvistunut se, että haluan papiksi.

– Kun olin kahdeksanvuotias, muistan päättäneeni, että puolisoni kanssa menen sitten ihan varmasti avioliittoleirille. Olin sellaisella vanhempien mukana ja ilmeisesti päättelin sen jälkeen, että se teki äidille ja isälle hyvää, Terhi Jalo tuumaa.

Ajatus ei jäänyt haaveeksi. Jalot ovat luennoineet esimerkiksi Mennään Eteenpäin -tapahtumissa ja muutoin vetäneet viitisen leiriä.

– Puheenvuoroja valmistellessa tulee mietittyä ja hoidettua omaa parisuhdetta. Toisaalta saamme olla ihan rähmällämme Jumalan edessä ja pyytää, että hän antaisi meille sopivat sanat suuhun ja että parit saisivat leiristä mahdollisimman paljon irti, Terhi Jalo jatkaa.

Pariskunta kertoo tähän mennessä käyttäneensä lähestulkoon kaikki lomansa avioliittoleireihin.

– Sitä kautta ymmärrys omasta itsestä ja toisen käyttäytymiseen vaikuttavista asioista on huomattavasti kasvanut, Erkki Jalo toteaa.

Se ei ole pahitteeksi lähestulkoon 24 tuntia vuorokaudessa yhdessä elävälle ja töitä tekevälle parille.

Terhi ja Erkki Jalo viettävät yhdessä aikaa sekä työpuvussa että yöpuvussa, sillä kummankin työpaikka on mylly. Koti sijaitsee aivan sen pihapiirissä. Suoramyyntipiste palvelee Liikkalan kylässä asioivia joka arkipäivä.

Ensi kesänä Terhi ja Erkki Jalo ovat vastuunkantajina lapsiperheiden avioliittoleirillä