Rakentava riitely on taitolaji, joka vaatii harjaannusta. Riiteletkö kuin sarvikuono, joka puskee eteenpäin sillä periaatteella, että hyökkäys on paras puolustus?
Nostatko hankalassa tilanteessa piikit pystyyn kuin siili ja vetäydyt kuoreesi?
Perheiden ABC+ -lehden päätoimittaja Sari Savela uskoo, että puolisot tuovat avioliittoonsa usein huomaamattaankin lapsuudenkodista opitut mallit ja -toimintatavat.
– Rakentavaan riitelyyn on vaikea yltää ilman tämän historian merkityksen ymmärtämistä. Toiselle äänen korottaminen voi olla kipeä ja uhkaava asia, vaikka toiselle se olisi ihan luonnollista ja jopa suotavaa.
Jotkut menevät hiljaisiksi. Pinnan alla kytee, vaikkei se näy ulospäin. Ehkeivät läheiset ole koskaan sallineet tunteiden esille tuontia? Vaikenija on pitänyt turvallisimpana mölyjen mahassa pitämistä.
Puhumattomuus voi olla merkki ristiriitatilanteesta.
Monipuolisesti esiin omia ajatuksia
Millaista voisi olla parisuhteen hyvinvointia edistävä kiistely tai rakentava riitely?
Sari Savela pitää luonnollisena, että kukin riitelee oman temperamenttinsa mukaisesti, mutta korostaa, ettei toista saa painaa alas, manipuloida tai muuten tietoisesti loukata. Toisen kunnioittaminen on tärkeää riidellessäkin.
– Mitä syvemmin puolisoa tuntee, sitä helpommin ymmärtää ja hyväksyy hänen luonteelleen ominaisen tavan ilmaista itseään.
Riidellessä on hyvä sanoa mahdollisimman paljon ääneen tunteitaan, tarpeitaan, ajatuksiaan, tulkintojaan, havaintojaan ja pyrkimyksiään – puhua ennen kaikkea itsestään minä-sanaa käyttäen. Näin puolisokin saa nopeasti kiinni kiistan alaisesta asiasta.