Elämän jyrkät mutkat
Olemme Kati ja Marko, yli kaksikymmentä vuotta teinirakkautta kypsytellyt pari Etelä-Karjalasta.
Kuusi vuotta sitten yhteinen tiemme teki jyrkän mutkan, kun muutimme kahden poikamme kanssa Etelä-Suomesta vanhalle kyläkoululle maaseudun rauhaan.
Kauan harkittu muutos oli lopulta suuruusluokassaan yllättävä. Rajuinta ja jälkeenpäin ajatellen väistämätöntä oli Katin elämän syväpuhdistus. Entinen elämä ei vain enää käynyt, ei edes työ, jonka turvin maalle muutimme. Seurasi sameat masennuksen hallitsemat vuodet. Kaiken aikaa Kati kuitenkin tiesi, että tapahtumassa oli jotakin arvokasta.
Miten Marko mahtoi nuo kaksi pimeintä vuotta selvitä, sitä yhä ihmettelemme. Edelleen emme ymmärrä, miten olemme saaneet laskumme maksetuksi ja lainamme lyhennetyksi alkuperäisen suunnitelman mukaan, vaikka tulotaso sukelsi pohjalukemiin.
Merkillisen johdatuksen käänteet sävyttivät elämäämme. Samaan aikaan, kun Katin romahdus alkoi käydä ilmeiseksi, Marko sai kutsun liikunnanopettajaksi paikalliselle yläasteelle. Ja kun Katin toipuminen oli työkokeiluvaiheessa tuli soitto puolitutulta, joka kutsui töihin. Töihin lasten ja nuorten pariin, ja kuten nyt ymmärrämme, toipumaan ja vahvistumaan omana itsenä.
Huomaamme myös, että Katin perhe on ratkaisevissa vaiheissa monin tavoin antanut tärkeää henkistä ja taloudellista tukea. On ollut ystäviä, ammattiapua ja elämää kannattelevia kohtaamisia.
Epävarmuus selviämisestä on sitkeästi pysynyt otsikoissamme. Katilla on ollut menossa tuskainen prosessi uuden ammatti-identiteetin oivaltamiseksi.
Marko on kantanut kipeää kysymystä siitä, mistä voisi neljäkymmentä täyttävä mies saada lopultakin pysyvän työn, arvostuksen ja täysivaltaisen paikan osana työyhteisöä.
Vastauksia etsiessämme olemme opiskelleet tutkinnot, Marko jopa kaksi. Hiljalleen uusi suunta lienee työntymässä esiin.
Näinä kasvun ja muutoksen vuosina olemme monet kerrat käyneet läpi äärimmäiseksi luulemamme epätoivon vuorotellen elämän kaikilla saroilla; parisuhteessa, vanhemmuudessa, sukulaissuhteissa, elämän olosuhteissa. Suurta armoa on, että yhtä monta kertaa myös Toivo on löytänyt luoksemme.
Kati on kokenut, että kaikella tapahtuvalla on syvä, aikanaan paljastuva tarkoitus. Markon on ollut vaikeampi tavoittaa tätä näkemystä. Tämä näkemysero johtaa osaltaan ristiriitatilanteisiin arjessa.
 Hiljattain keskustelimme pihatöiden lomassa jälleen takapihallemme rakenteilla olevan pienen jalkapallokentän mullan tarpeesta. Kati puhui Markolle siitä, miten hän on uskaltautunut ajattelemaan, että niin kuin viisi leipää ja kaksi kalaa riitti tuhansille ihmisille, niin myös meidän kaikki resurssimme voivat riittää, kun niistä kiitämme.
Pian pihaamme ajoi naapuri, jonka tiesimme tyhjentävän peltoaan mullasta ratsastuskenttää varten. Hän poikkesi kysymään, tarvitsemmeko yhä multaa. Hänellä olisi vielä muutama kuorma ajettavana. Kati näki tapahtumassa pikaisen rukousvastauksen. Marko oli närkästynyt, että naapuri oli ajanut jo monta kuormaa muualle. Samalle tapahtumalle päädyimme antamaan eri merkitykset.
On ollut lohdullista huomata, että me molemmat voimme kantaa ristiriidan kumpaakin ulottuvuutta. Yhtä lailla kun Katilla on paljon luottamusta Jumalan täsmälliseen huolenpitoon, hänellä on myös sitkeät arkihuolensa. Markolla vastaavasti on oma tapansa luottaa.
Tärkeää on, että voimme opetella tunnistamaan molemmat puolet itsessämme ja toisissamme sekä aina uudestaan hapuilla katseella kohti Kristusta.
Keskeinen kysymys on, missä on turvamme. Olemme yhdessä oppimassa näkemään, että se on vain ja ainoastaan Jumalan hyvyydessä.
-Kati ja Marko-
(nimet on muutettu)
| 
