Lähelle on pitkä matka

Hellstenien kirja on mukaansatempaava lukukokemus. Yhden kuukauden aikana kirjoitettu intensiivinen kirjeenvaihto luo intiimin ja henkilökohtaisen tunnelman, johon lukijan on helppo heittäytyä mukaan. Kirjeissä vaihtelevat kuvaukset nykyhetkestä ja menneestä, parisuhteesta ja henkilökohtaisista kokemuksista, ulkoisista ja sisäisistä maisemista. Kirjoittajat kertovat toisilleen ja lukijalle omista ilon ja surun aiheistaan, kriiseistään ja eheytymisen kokemuksistaan, menneiden ja nykyisen parisuhteen vuorenhuipuista ja aallonpohjista, nivoen joukkoon myös yleistä psykologista ja yhteiskunnallista pohdintaa.

Kirjeiden yksi keskeinen teema on kirjoittajien lapsuudenkokemuksien vaikutukset kariutuneissa ja nykyisessä avioliitossa. Tommy Hellsten kuvaa kirjeissään, kuinka hänen maskuliinisuudestaan tuli hänen äitinsä omaisuutta äidin suorittaman "kaappausoperaation" kautta. Kun hänen äitinsä ei pystynyt suhteeseen todellisen miehen kanssa, hän otti poikansa miehekseen antamalla tämän ymmärtää, että hän on varhaiskypsä ja keskusteluun kykenevä toisin kuin isänsä. Hellsten kuvaa, kuinka häneen iskostettu alkoholisti-isän halveksiminen muuttui hänessä oman miehisyyden halveksunnaksi ja kuinka tämä puolestaan johti toisten hyväksynnän hakemiseen ja kiltteyteen. Avioliitossa tästä seurasi syyllisen roolin omaksuminen ja kyvyttämyys todelliseen miehen ja naisen väliseen suhteeseen.

Carita Hellsten kuvaa kirjeissään omaa alkoholisti-isän varjossa elettyä lapsuuttaan ja isän kaipuutaan, jonka seurauksena hänen sisäänsä juurtui syvä arvottomuuden ja häpeän kokemus. Kukaan ei kertonut, että hänelle tehty väkivalta oli väärin ja ettei se ollut hänen omaa syytään. Hän kuvaa, kuinka sisäinen turvattomuus johti nuoruusvuosina kapinallisuuteen ja samalla turvan ja isän korvikkeen etsimiseen siihen sopivasta aviopuolisosta.

Molemmat kirjoittajat kuvaavat, kuinka omien kasvu- ja eheytymisprosessien voimistuminen johti heidän avioliitoissaan erilleen kasvamiseen puolisosta. Toinen osapuoli ei ollut valmis kasvuun ja omaksuttujen roolien muuttumiseen. Lopulta molemmat avioliitot päätyivät niin ahdistaviin umpikujiin, että valittavana oli joko itsensä ja uuden identiteettinsä kieltäminen tai itsensä repäiseminen irti tukahduttavaksi käyneestä parisuhteesta.Tässä ahdistavassa tilanteessa tapahtui kirjoittajien tapaaminen Ahvenanmaalla "helminauhatiistaina", tapaaminen, joka muutti molempien elämän eikä sallinut enää jatkaa vanhassa.

Kirjoittajat eivät jätä pienintäkään epäilystä avioerokokemustensa tuskaisuudesta. Kuvaukset eron jälkeisien vuosien kivuista ja syyllisyyksistä pitävät lukijan tietoisena siitä, että avioero ei ole kevyt ratkaisu. Samalla käy kuitenkin selväksi, että kirjoittajat pitävät ratkaisujaan oikeina. Heidän käsityksensä avioerosta vaikuttaa rivien välistä luettuna muuttuneen sallivammaksi. Loppukirjeessään he kirjoittavat lukijalle: "...jos puolisot ovat ajautuneet tilanteeseen, jossa he vihaavat ja tuhoavat toisiaan, vaikka kaikki mahdollinen on tehty eron välttämiseksi, eikä rakkautta enää ole ollut vuosikausiin, on päinvastoin syntiä, jos ei suostuta eroamaan.".

Kirjeissä, joissa käsitellään rakastumisen muuttumista rakastamiseksi ja arjeksi, kirjoittajat kuvaavat miten helppoa ja vapautunutta elämä toisen kanssa parhaimmillaan voi olla myös rakastumisen huuman haihduttua. Kun molemmat ovat kasvaneet erillisiksi persoonikseen, joilla on rajat ja kyky vastuun kantamiseen itsestään ja omista reaktioistaan, voi parisuhteesta tulla tanssin kaltainen. Kun onnistuu säilyttämään tanssissa määrätietoisuuden, kunnioituksen ja luottamuksen, voi kirjoittajien mukaan myös rakastua toiseen yhä uudelleen. Kirjoittajat korostavat naisen ja miehen erilaisuutta ja tuomitsevat selkeästi sellaisen tasa-arvoaatteen, joka yrittää häivyttää nämä erot.

Hellstenit korostavat kirjassaan monesti itsensä tuntemisen tärkeyttä ja vastuun ottamista itsestä. Ennen kuin on työskennellyt oman sisimpänsä kanssa ja ottanut vastuun aikuiseksi kasvamisestaan, ei terveelle parisuhteelle ole edellytyksiä. "Rakkaus on toisen ihmisen persoonasta etäällä pysymistä, niin etäällä, että pääsee toista äärettömän lähelle."

Oman osansa kirjassa saavat myös koti ja lapset. Koti on Tommy Hellstenien mukaan kuin huone tai tila, joka syntyy vanhempien suhteen ilmapiiristä. Tähän tilaan lasten on hyvä syntyä ja parhaimmillaan siellä vallitsee kunnioitus, jossa jokainen perheenjäsen nähdään erillisenä persoonana, jolla on vapaus tulla omaksi itsekseen. Siinä lapset "temmataan mukaan vanhempien hellään ja rakkaudelliseen tanssiin, ensin heidän sylissään, sitten heidän vierellään ja lopulta heistä irrallaan. Kun he irtaantuvat omaan tanssiinsa, heidän sisälleen on kehittynyt rytmitaju ja kyky liikuttaa kehoaan, olemustaan ja henkeään siten, että syntyy aivan uusi tanssi."

Tommy ja Carita Hellsten
LÄHELLE ON PITKÄ MATKA - Avoimia kirjeitä parisuhteesta
(Kirjapaja 2004)