Kansan Raamattuseura    |    Sana-lehti    |    KirjaSana    |    Yhteystiedot    |    Palaute    
Ajankohtaista
Tapahtuu
Työmuodot
Tosielämää
Lähdettäiskö leirille?
Avioparileirille
Hyvällekin suhteelle
Ei karkuun vaan Karkkuun
Olemme eri mieltä leirille lähtemisestä
Lahjaksi avioparileiri
Palautteita leireiltä
Uskomuksia
Vastuuparin tunnelmia
Irti arjesta avioparileirillä
Voi tapahtua ihme!
Eräs tarina parisuhteesta
Kriisin keskellä?
Seurakunnassa
Vanhemmuus
Lukunurkka
Runonurkka
Linkkejä ja blogeja
Yhteystiedot

Irti arjesta avioparileirillä

‑ Avioliittoleiri on yhteinen matka. Ja matkailu avartaa, vakuuttavat Terhi ja Erkki Jalo. He ovat kesällä mukana vastuupareina kahdella Kansan Raamattuseuran Samassa veneessä –avioparityön leirillä.

 

 

Avioliittoleireille osallistuminen on Jalon pariskunnalle jo kodin perintöä. Terhi oli 8-vuotias, kun hänen vanhempansa kävivät avioparileirillä. Hän päätti silloin, että menisi itsekin isona miehensä kanssa sellaiselle.

 

‑ Niin sitten kävi, että kun Erkin kanssa olimme olleet naimisissa pari vuotta, lähdimme ensimmäiselle leirillemme.

 

 

Sen jälkeen ne ovat olleet heille lähes jokakesäinen perinne, perheen yhteinen kesäloma ja tervetullut katkos arjen rutiiniin.

 

 

 Koko perheen
yhteinen loma

 

Viisi lasta ja oma yritys. Kaiken keskellä parisuhteen hoitamiseen tarvitaan tahtoa ja taitoa. Siihen avioliittoleirit ovat antaneet hyviä eväitä.

 

 

‑ Ne ovat auttaneet ymmärtämän sekä puolisoa että itseä. Oma asenne on muuttunut, Jalot kertovat.

 

‑ Teemme asioita yhdessä, vaalimme keskusteluyhteyttä. Välillä se on vaikeaa eikä millään jaksaisi tahtoa. Kun sitten edes toinen pystyy tulemaan puolitiehen vastaan, alkaa solmu aueta ja silloin saaduista opeista on apua. Ja yhteyden palautuminen kannustaa vaalimaan sitä jatkossakin.

 

 

Leirit ovat hyviä irtiottoja arjesta ja myös lomaa, jota erityisesti perheen äiti osaa arvostaa.

 

‑ Joku muu  tekee ruuan ja hoitaa jälkisiivouksenkin, Terhi Jalo kiittelee.

 

‑ Leireillä on ollut mukava olla yhdessä myös koko perheenä ja samalla on voinut keskittyä puolisoiden väliseen vuorovaikutukseen. Siitä opittua on voinut siirtää myös lasten kanssa kommunikointiin.

 

‑ Lapsetkin ovat tykänneet ja saaneet uusia kavereita. Leireistä on jäänyt kaikille hyviä muistoja.

 

Myös isännälle leirit merkitsevät irtiottoa arjen rutiineista. Yksi iso löytö Erkki Jalolle on ollut se, että aviosuhdetta voi todella hoitaa ja löytää ymmärrystä ja järkeä arkeen.

 

‑ Olen tajunnut puolison erilaisuutta. Terhi tulee erilaisesta perheestä kuin minä, hän on erilainen kuin minä ja tulee pysymään erilaisena. Sen hyväksyminen on helpottanut monessa tilanteessa.

 

‑ Lohdullista on huomata myös, että muut painivat avioliitoissaan samanlaisten kysymysten kanssa. Ryhmäkeskusteluissa on ollut upeita hetkiä, kun joku on sanoittanut omassakin päässä pyörineen ajatuksen.

 

 

 

Tulkaa
tekemään löytöjä

 

 

 

Omat kokemukset ovat innostaneet Jalot ottamaan vastuuta myös leirien sisällöstä. Samassa veneessä -työn piiriin he tulivat tutun pariskunnan kautta.

 

‑ Leirit koostuvat vetäjien alustuksista, joita käsitellään yksin, pareittain tai omassa ryhmässä, he kertovat. Vapaa-aikaakin jää. Ohjelmassa on usein myös koko perheen yhteinen ulkoilutapahtuma.

 

 

Ajatus avioparileiristä voi tuntua pelottavalta. Entä jos kaikki salat tulevat julki tai joudumme toisten ripitettäväksi, saattaa joku etukäteen pohtia.

 

‑ Mukaan saa tulla juuri sellaisena kuin on, Jalot rauhoittavat.

 

‑ Keskustelut ovat ehdottoman luottamuksellisia ja asioistaan voi kertoa juuri sen verran kuin haluaa. Leirillä ei puristeta mihinkään muottiin eikä joku ”täydellinen” pariskunta mestaroi toisten asioita. Olemme lomalla, emme suorittamassa avioliittoleiriä tai ryhmäkeskustelua.

 

 

 

Erkki Jalo antaa vinkiksi, että kynnystä voi madaltaa, jos lähtee mukaan ensin jonkun ystäväperheen kanssa.

 

‑ Teimme itse niin ja siitä jäi kaikille tosi hyvät muistot ja ystävyytemme tiivistyi entisestään.

 

Leireillä on aivan tavallisia ihmisiä erilaisista elämäntilanteista ja lähtökohdista.

 

‑ Jokainen pari on ”oikeanlainen”, Terhi ja Erkki Jalo vakuuttavat. Yksi ehdoton leirien anti heidän mielestään on sekin, että niillä saa samat arvot jakavia uusia ystäviä oman välittömän elinpiirin ulkopuolelta.

 

‑ Lähtekää yhteiselle matkalle, he rohkaisevat. Mukaan kannattaa pakata huumoria ja avaraa mieltä. Koskaan ei tiedä, mikä löytö tai aarre kulman takana odottaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

Tapahtumahaku

Mitä
Missä

Vapaa haku

Suurtapahtumat

  • Sanan Suvipäivät
  • Kirkastusjuhlat

    Tule mukaan

  •  
  • Mitä voin tehdä?
  •  
  • Tule lähettäjäksi

    Seurakuntapalvelut

  • Kaiken keskellä Jumala
  • Valo loistaa pimeydessä -monologi

    Kansan Raamattuseura  PL 48  08101 Lohja | puh. 0207 681 610  fax. 0420 793 435