Ei karkuun vaan Karkkuun

Avioiduimme vajaa vuosi sitten elokuussa ja ”avioehtonamme” sovimme jo ennen naimisiinmenoa, että huollamme suhdettamme alusta alkaen säännöllisesti parisuhdeleirein tai -viikonlopuin. Kun internetissä kesän leirejä selaillessamme silmiimme osui Samassa Veneessä –avioparityön leiri mukavan lähellä Sastamalan Karkussa, niin oli aika lunastaa lupaus parisuhteen huollosta, etenkin kun leirin esittelyssä mainittiin leirin sopivan hyvin ensimmäistä kertaa avioliittoleirille tuleville.

Niinpä suuntasimme kesän hehkuessa kauneimmillaan ja helteen helliessä Karkun evankelisen opiston upeisiin maisemiin. Vaikka tulimme leirille pääosin avoimin mielin, niin ajatuksissani kaihersi pieni epäluulo, että leirillä tarjoillaan kovin stereotypistisiä miehen ja naisen roolimalleja pahimmillaan tyyliin, jossa naisen osuus on ottaa töistä väsyneenä kotiin saapuva mies kauniisti pukeutuneena, koti näyttelykunnossa, ruuan tuoksu keittiössä leijaillen. Olin aikoinaan lukenut jostain hieman tuonkaltaisen leiriarvostelun. Aviomiestäni puolestaan jännitti ajatus ryhmäkeskusteluista, joissa pitäisi kertoa omista tuntemuksistaan muiden ryhmäläisten edessä.

Molempien pelot tai jännityksen aiheet osoittautuivat täysin tarpeettomiksi. Kaikessa korostui se, että parisuhteenhoitamisessa on molemmilla tasavertainen vastuu ja mieheni jännitys laukesi heti alkuunsa leirin turvallisessa ilmapiirissä.

Leiriohjelma noudatti päivittäin samaa rakennetta: ensin alustus tai luento päivän teemasta, sitten hetki yksin ja/tai parityöskentelyä ja lopuksi teeman herättämien ajatusten, oivallusten ja kokemusten jakamista pienryhmissä. Seisovasta pöydästä nautitun runsaan lounaan, lepotauon ja päiväkahvin jälkeen jatkettiin toinen rupeama samalla kaavalla.

Käsitellyiksi tulivat ainakin vuorovaikutus ja kommunikaatio, tunteet, ristiriidat ja riitely, seksuaalisuus, anteeksianto. Parisuhteen lyhyt oppimäärä on siis onnistuneesti suoritettu. Olimme yhdessä jo ennen avioliittoa ja avioliittomme aikana lueskelleet esimerkiksi Parisuhteen palikat –materiaalia ja keskustelleet rakkaudesta ja sitoutumisesta.

Elämänkouluissa kypsyneenä tiedostimme, että rakkaus ei ole hetkellistä tunnetta, vaan se on tahtoa rakastaa. Sitä tahtomista tarvitaan erityisesti silloin, kun toinen on kaikkea muuta kuin rakastettava. Rakkaus ei ole sama asia kuin rakastuminen, joka on yleensä hyvin ohimenevää laatua. Avioliittoleirillä pääsimme syventymään aiheisiin aivan uudella tasolla ja uusia oivalluksia ennen kaikkea omasta itsestä ja omista tavoista toimia syntyi roppakaupalla.

Minua logiikan ja järjestyksenrakastajana viehättivät suuresti vetäjien hyvin jäsennellyt luentomateriaalit, joiden pohjalta asiat tuntuivat omassakin päässä asettuvan oikeisiin lokeroihinsa ja toimivat mainioina virikkeinä parityöskentelylle ja ryhmäkeskusteluille. Niihin on hyvä palata kotona aina silloin tällöin muistin virkistämiseksi.

Aivan erityisesti ihailimme leirin vetäjäparien rohkeutta ja rehellisyyttä, kun he kertoivat omien avioliittojensa kipukohdista ja vaikeuksista sekä heidän taitoaan osallistua ryhmätöihin tasavertaisina ryhmän jäseninä muiden parien kanssa. Heidän esimerkkinsä kannusti konkreettisesti siihen, että vaikeistakin asioista voi ja pitää puhua.

Vaikka avioliittomme on vielä nuori, niin itse olimme iältämme leirin vanhimmat. Leirillä käsitellyt aiheet eivät kuitenkaan avioliiton tai osallistujan ikää katsoneet, ne ovat aina yhtä ajankohtaisia yhteisellä taipaleella.

Juttelimme silti usein keskenämme, miten helppoa elämänvaihetta me elämme verrattuna nuoriin lapsiperheisiin, joissa vanhemmuus ja arjen pyörittäminen hautaavat helposti alleen parisuhteen hoitamisen. Leirillä vanhemmat saivat sentään keskittyä rauhassa parisuhteensa miettimiseen, kun mainiot vapaaehtoiset lastenhoitajat huolehtivat jälkikasvusta alustusten ja ryhmätöiden ajan.

Niinpä viimeisenä päivänä kirjoitetun”leirikirjeen” lähetimmekin omille nuorillemme suositellen lämpimästi tulevien kesien leirejä.

Eila Rantanen ja Veikko Magga