Heikkoutta matkaeväänä
Susanna Hännisen uusi runokirja Heikkoutta matkaeväänä tuo terveisiä jaksamisen rajoilta, parisuhteen ja ihmisenä elämisen kasvukipujen, lapsiperheen arjen ja liiallisen kiireen ja pyörityksen keskeltä.
Heikkouden kohtaaminen on synnyttänyt runoja myös armon syvyydestä ja toinen toisensa tarvitsemisesta.
Kirjan kirjoittaja on kristitty perheneuvolapsykologi, yhden miehen vaimo ja kolmen alle kouluikäisen pojan kotiäiti.
Kirja on tekijänsä toinen runokirja, esikoisteos "Kunpa edes pieni toivonsäde" julkaistiin omakustanteena helmikuussa 2010.
Runot yhdistävät psykologista ja kristillistä ymmärrystä sekä elettyä elämää kipuineen kaikkineen ehjäksi kokonaisuudeksi. Kirjassa on Heli Lahden kuvitus.
Heikkoutta matkaeväänä -kirjan tuotto lahjoitetaan Samassa veneessä -avioparityölle ja Hämeen Kansanlähetyksen juniorityölle.
Kirjan julkaisutilaisuudet:
12.2. Tampereella Näsin srk-salissa (Näsilinnankatu 26) klo 18
14.2. Oriveden srk-keskuksessa (Latokartanontie 5) klo.18, tilaisuudessa myös lastenhoito
Kirjoja voi tilata osoitteesta puh. 050 5172738.
Ihmeellistä että tänne saakka olemme selvinneet yhdessä. Niin paljon vaille jäämisen kipua pettymystä on kaivanut kuilua välillemme, että vieläkin siltoja rakennamme. Mutta työ ei ole ollut turha. Vaille jäänyt täyttyy pisara kerrallaan kuilu kaventuu eivätkä jo tehdyt sillat joka henkäyksestä murskaudu.
Susanna Hänninen
|