Lahjaksi avioparileiri
Mietitkö hyvää lahjaa jouluksi tai merkkipäiväksi puolisollesi, lapsille, lastenlapsille, kummilapselle, kummilapsen vanhemmille? Jotain merkittävää, mikä ei hautaudu komeroiden täytteeksi? Anna lahjaksi yhteisiä muistoja, evästä elämään. Anna lahjaksi avioparileiri.
Nuorelle parille lahjaksi tai omalle puolisolle hääpäivälahjaksi, mutta avioparileiri on iloa tuova lahja myös jouluna tai merkkipäivänä lapsille tai lapsiltä vanhemmille.
Lahjoittamalla avioparileirin annat pariskunnalle mahdollisuuden tehdä hyviä sijoituksia tulevaisuuden varalle. Aikaan kun häähumu on laantunut ja ruusut kuihtuneet. Eli niihin päiviin jolloin toistamiseen kysytään sitä tahtoa, jota vihkimisen yhteydessä on puolisolle luvattu.
Kihlaparille tai seurusteleville sopii esimerkiksi Avioon aikovien viikonloppu.
Avioparileiri tai -viikonloppu on lahja, joka tukee nuorta paria parisuhteensa rakentamisessa ja hoitamisessa. Lahjalla voi olla kauaskantoisia ja siunaavia vaikutuksia kauan leirin jälkeenkin.
Samassa Veneessä -avioparityön lahjakortin voit tilata::
|